lauantai 30. maaliskuuta 2013

Prinsessan villapöksyt

Täällä on muutto pahasti kesken joten ei ole kauheasti aikaa puikkoja heilutella. Itselle neulon sukkia ja olen tässä 4 päivän aikana purkanut ne vähintään 15 kertaa. Eivät siis ole juuri edenneet. Tytölle sain sentään valmiiksi villahousut ensi talveksi.


Täytyyhän pienellä prinsessalla olla hänen arvolleen sopivat pöksyt!
Sen verran isot on villikset että luulisi ensi talvena vielä mahtuvan.



Kunhan päästään uuteen asuntoon niin alkaa iso urakka. Pintoja pitäisi maalata ja muutama kalustekin. Jotenkin täytyy tuuletus saada toimimaan kun ei päästy etukäteen maalaamaan. Voi olla kivat höyryt.
Pahimmassa tapauksessa lähdetään evakkoon äidilleni jos alkaa höyryt nousemaan päähän. Kaikenlaisia tee-se-itse projekteja olenkin jo suunnitellut. Se onkin sitten asia erikseen että saanko kaiken toteutettua... Haaveilla voi aina!

Hyvää pääsiäistä! 



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Neulottu pitsihuivi ja vauvan hörhelömekko

Halusin kovasti neuloa Lumiruusu huivin. Minulla oli jostakin perityt kerät ohutta ja hyvin karvaista lankaa. Vajaa kerä ja suht kokonainen kerä?
Nolo moka oli se että kuvittelin niiden riittävän edes suht hyvin. Olin väärässä. Ei aikaakaan kun huomasin ettei lanka tule mitenkään riittämään. Kiroilin. Jätin työn kesken ehkä viikoksi kunnes päätin että teen mitä teen ja lopputulos on mitä on. En edes enään muista mitä tai miten neuloin mutta valmiiksi tuli. Ei sitä mitä halusin mutta ei siitä nyt niin ruma tullut. Lumiruusun tahdon silti tehdä joten taitaa olla huivilangan hankinnat edessä.. joskus..



Tosiaan loppui lanka kesken niin pahassa kohdassa etten edes mitään reunusta saanut tehtyä. Ja tuota karvalankaahan ei siis voi edes purkaa. Murr. 



Toinen päänsärkyä aiheuttanut lanka oli tuo röyhelölanka. Hyi. Ensinnäkin vihaan niitä hörhelöhuiveja yli kaiken. Monesti olen niille yökkäillyt ja vannonut etten ikinä tuollaiseen lähde.. Mutta. Niinpäs siinä sitten kävikin että rakas aviomieheni tuli eräänä päivänä kaupasta ja iski käteen lankakerän. Sanoi näin: "et voi enään ikinä sanoa etenkö olis sulle lankaa tuonut". Oli kyllä niin ihanasti tehty mieheltä ettei sillä langan laadulla ollut mitään väliä! Niin siinä sitten kävi että meille kotiutui kerä röyhelölankaa. Muutaman illan tuo lanka häiritsi käsitöihini keskittymistä sen verran että päätin laittaa puikoille jotta pääsen siitä eroon. Mitä tuosta langasta sitten muka voi tehdä? Onko nyt pakko tehdä se himputin huivi? tungen sen sitten jollekin viattomalle lahjaksi jos sen teen.. Noh. En tehnyt huivia! (eli en ole pettänyt lupaustani itselleni.)
Päätin yrittää neuloa vauvan mekon. Eihän se lanka ihan siihen riittänyt. Tulikin siis ennemminkin tunika. Inhottavaa neulottavaa se oli.  Päättely yhtä tuskaa. Silti tuli yhden illan aikana valmista.
Toivottavasti ei koskaan enää tarvitse tuosta langasta mitään tehdä. Älkää siis hyvät ihmiset ainekaan tuota lankaa minulle tuoko. 


Pikkuneiti hörhelömekossaan





perjantai 15. maaliskuuta 2013

Haaste

Sain suppikselta haasteen. Huomasin saaneeni kyseisen haasteen aiemminkin mutten ollut muistanut siihen vastata! kauheeta. No nyt korjataan tilanne. Ideana vastata haastajan laatimiin 11 kysymykseen , keksiä itse 11 kysymystä ja haastaa 5 bloggajaa vastaamaan niihin.



Tässäpä minun vastaukseni.

1. Minkä käsityötaidon olet halunnut opetella, mutta et vielä ole saanut aikaiseksi aloittaa?
Ehdottomasti nyplääminen! Neulontaa harjoittelen tällä hetkellä.
2. Mikä on lempparikäsityöblogisi ja miksi?
En osaa valita. Niin monta ihanaa on ja mitä enemmän on virkattuja tai neulottuja töitä sen parempi!
3. Teetkö käsitöitä ympäri vuoden vai vaikuttavatko vuodenajat näpräilyfiilikseen?
Aiemmin vaikutti paljonkin. Nyt uskoisin ettei vaikuta niin suuresti enään. Ehkä ne villalangat vaihtuvat esimerkiksi puuvillaisiin?
4. Mikä on noloin käsityömokasi?
No ainakin se kun lähdin neulomaan ihanaa pitsihuivia ja kuvittelin että lanka riittäisi. Ja pyh. Tuota ohutta karvaista lankaa ei noin vain pureta. Tuli VÄHÄN erilainen huivi. Esittelen sen varmaankin jo seuraavassa postauksessa.
5. Onko sinulla mielitekoja hamstrata jotain tiettyä käsityötarviketta yli tarpeesi?
Lanka taitaa olla se pahin. Jos ilaiseksi saa jotakin niin intona ollaan oli se mitä vain.
6. Miten ystäväsi ja läheisesi suhtautuvat käsityöharrastukseesi?
Vaihtelevasti. Miestäni taitaa välillä jopa ärsyttää ;) Tosin toi minulle juuri kaupasta lankakerän ja ilmoitti etten voi väittää etteikö hän olisi minulle lankoja koskaan ostanut.
7. Oletko suunnitellut käsityöohjeita itse?
YHDEN! Löytyy täältä. Toki myös olen tehnyt ohjeita itselleni kuten esim.HIRVI-lapaset ja sukkia ja muita mutta ohjeet ovat lähinnä itselle väsättyjä ideapommeja joita ei voi julkaista sellaisinaan.
8. Mistä tekemästäsi käsityöstä olet erityisen ylpeä?
Pakko vastata että kaikista. Vuosi sitten en saanut koskaan mitään valmiiksi ja tässä sitä on valmistunut jo vaikka mitä! (eikä loppua näy)
9. Mitä kaikkea to do -listallasi on käsitöiden osalta?
Kaikkea. Tärkeimpinä tällä hetkellä on koiran villapaita (ystävälle), sisustusjuttuja uuteen asuntoon, Mobile, mekkoja (huom. monikko), paljon erilaisia sukkia
10. Miten suhtauduit käsitöihin yläasteella?
Vihasin. Puutöissä olin poikien kanssa. Niihin aikoihin jopa vannoin etten koskaan ikinä mitään käsitöitä tee!
11. Näetkö unia käsitöistä?
Ideat muhii parhaiten öisin. Saatan siis hioa ideoita unissani mutta en esim. uneksi neulomisesta tai virkkaamisesta.



Yritämpä tässä nyt sitten keksiä uudet kysymykset..

1. Mistä saat rohkeutta aloittaa suuremman työn josta sinulla ei ole minkäänlaista kokemusta?
2. Mikä on vaikein tekemäsi käsityö?
3. Mitä teet jos tuntuu ettet vain osaa?
4. Missä säilytät langat/kankaat/koukut/puikot tai muut käsityötarvikkeesi?
5. Osaatko pitää keskeneräiset projektisi siistinä vai ovatko ne ihan sekaisin?
6. Teetkö useampaa työtä samaan aikaan?
7. Mistä hankit materiaalisi?
8. Mikä on kaikista hienoin tekemäsi käsityö?
9. Entä kaikkein rakkain jonkun muun tekemä käsityö?
10. Mitä teet valmiille käsitöillesi? pidätkö itselläsi vai annatko lahjaksi? jotain muuta?
11. Onko sinulla suurempia suunnitelmia itseäasi ja käsitöitäsi varten?


Haaste lähtee seuraaville:

Tanjalle Ihan kaikki kotona -blogiin
Maikille Maikin Kontti -blogiin
Jaanalle Koukutettu -blogiin


Tarkoitus oli haastaa viisi mutta minusta jotenkin tuntuu että suurin osa minun seuraamistani blogeista on jo kyseiseen haasteeseen tarttunut joten minulta lähtee vain kolme haastetta.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pöllöilevä kevätpipo

Taas on aiheena pöllö. Näitähän on joka paikassa! Nyt myös täällä!
Taas tuli käytettyä tuota nyppylankaa, mutta kiva siitä silti tuli! Meidän neidille ei mahtuisi enää kauaa joten voit saada sen omaksesi tai vaikkapa lahjaksi täältä .






Pipo on puuvillasekoitetta eli kevyt kevätpipo. Alle voi laittaa kypärämyssyn jos ilmat ovat viileät.








Pipo sopii hyvin vielä py 45cm, (venyyhän se tosin siitäkin) mutta itse haluan pipoon hieman kasvunvaraa joten tekaisen tytölle uuden hieman isomman.






lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pussukka

Sain mieheni ex anoppikokelaalta säkillisen lankoja. Suurin osa langoista oli erivärisiä Novitan Marilynejä jotka tuottavat mulle suurta päänvaivaa. En oikein osaa käyttää nyppyisiä lankoja kun en niistä yksinkertaisesti saa mitään visioita. Tykkään kun valmis työ on siloinen ja yksinkertanein langan suhteen.
MUTTA, koska kyseisiä lankoja löytyy yli muovipussillinen on niistä jotakin keksittävä.


Kiitokseksi langoista neuloin ihanalle rouvalle pussukan. Palmikoita pääsin jälleen kokeilemaan ja lopputulos ihan ok tuollasesta nyppylangasta. Ompelin pussukkaan vuoren tytön rikki menneestä pyjamasta, joka ei montaakaan kertaan ehtinyt olla käytössä ennenkuin varpaisiin ilmestyi kammottava reikä.



Kamala kiire oli saada valmiiksi kun rakas mieheni halusi päästä sen viemään entiselle työpaikalleen. Nopeasti sen sitten tein ja kamala kiire oli. Tuolla se pussukka silti edelleen hyllyn päällä odottelee..




perjantai 1. maaliskuuta 2013

HIRVI-lapaset

Yöllähän saa aina kaikista parhaat ideat, eikö? Niin ainakin minulla. Ideaa hauduttelin muutaman päivän jonka jälkeen oli aivan pakko saada idea paperille. Kyseessä oli siis lapanen.. HIRVI lapanen..
Eihän tämä mikään maailmaa mullistava kuningasidea ollut mutta.. Kun on pakko toteuttaa niin on pakko toteuttaa. Tunnistaako kukaan itseään?


Itse lapasta en lähtenyt neulomaan kuin vasta muutama päivä sitten kun sain langat. Oli ihan ehdottoman tärkeää neuloa nämä lapaset ruskeasta ja luonnonvalkoisesta. Mikään muu värihän ei siis käynyt. Näitä värejä minulla ei myöskään ollut. Lankamaailmassa piipahdettuani kuitenkin sain lankani (en meinannut siitä jättimäisestä valikoimasta mitään löytää.) ja pääsin neulomaan. Totesin tuon reissun jälkeen että taidan suosia nettikauppoja. Helpompi valita mitä haluaa, eikä tarvitse kävellä ympyrää ja hypistellä ja vaihtaa lankaa jajaja.. Olin siis aivan sekaisin siellä kaupassa, uskokaa pois. 


Lapasten langaksi päätyi Viking Ville joka oli niin ihanan pehmeää että pää ihan pehmeni. Oikeasti, tunsin olevani humalassa. En tiennytkään että tuollaisen tunteen voi saada pelkästä langasta. Toivottavasti pääsisin jatkossakin laajentamaan lankavarastoani ja kokeilemaan useita eri merkkejä.. 


Taas joudun tunnustaa tekeväni jotakin ensimmäistä kertaa. Ihan nolottaa. Mutta kyllä, ihan on ensimmäiset kirjoneuleeni (virkattuja lapasia en nyt laske mukaan). Tyytyväinen olen lopputulokseen vaikka varmasti on vielä paljon opittavaa! 

Hirvien ulkoilutusta.



Ulkona oli niin kaunis ilma että innostuin kuvaamaan maisemia. Muistin taas miksi en sitä tee. Oli kuva miten onnistunut tahansa ( tai sitten täytyy vain myöntää ettei kuvaustaidoissa ole kehumista ) niin kuva ei koskaan vastaa sitä tunnelmaa mikä maisemaa kuvatessa on. Siispä en esittele teille kaunista maisemaa vaan ällötystä jonka ällöttävän olemuksen sain mielestäni vangittua aika onnistuneesti!?


Ps. Vihaan kuraa!