torstai 27. joulukuuta 2012

Joulu



Niin se joulu taas tuli ja meni. Olimme aaton äitini luona ja joulupäivän miehen vanhempien luona. Pelkkää reissaamista tällä kertaa. Eikä edes kovin hauskaa ajella 6h kun on vauvakin kyydissä. Mutta silti oli ihana joulu ja mielummin istutaan sitten autossa monta tuntia kun oltaisiin näkemättä rakkaita ihmisiä. 
Muutamat piparkakkutalot tuli tehtyä ja vietyä tuliaisiksi. Mieheni sai myös kärsiä kun tein hänelle lahjaksi joulupipan. Sitä sitten oli ihan pakko käyttää ulkona. Mahtoikohan ihmiset ihmetellä pihalla hiippailevaa tonttua?
Pelottava tonttumiäs.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Virkatut lapaset tunisialaisittain


Teinpäs itsellenikin joululahjan. Omistan vain yhdet lapaset joten tulivat kyllä tarpeeseen. Luulisi olevan lämpimät. En aiemmin ole kokeillut tätäkään tekniikkaa joten suht tyytyväinen lopputulokseen. Kunpa vain oppisin tekemään parillisista töistä samanlaiset enkä aina löytäisi jotain ärsyttäviä eroja.. 

Hääräämöstä löytyy hyvät ohjeet lapasiin. Kiitos! Jopa minä sain ohjeista selvää. Lupasin miehellekin virkata jotkut tämäntyyppiset. Joskin ehkä vähän miehekkäämmät.



maanantai 17. joulukuuta 2012

Virkattu villatakki vauvalle




Tämä lyhythihainen villatakki valmistui yhden illan aikana. Minulla oli vajaa kaksi kerää tuota vihreää lankaa ( oliskohan Novitan..) ja halusin sen pois tuolta kummittelemasta. Vielä sitä jäi vähän joten jotakin pitäisi vielä keksiä..
Sen verran mukavaa tehdä että pitää varmaan tehdä joskus toinenkin, paitsi ehkä vähän muutella mallia.
Takki virkataan ylhäältä alas yhtenä kappaleena.

Neiti ainakin tykkäsi takistaan!


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pete- sukat

Kudoin isäpuolelleni joululahjaksi sukat jotka sitten nimesin hänen mukaansa. Lanka ihan liian ohutta ja puikot aivan liian paksut. Voi voi. Mallin heitin päästäni kun en jaksanut mitään sukkaohjeita etsiskellä ja ajattelin että tuollaiset olisi tarpeeksi miehekkäät kyseiselle herralle jotta kelpaavat.. Ehkä?

Miesparkani joutui sukkamalliksi.


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tytölle tossut jouluksi


Tämä oli tämmöinen pikainen projekti. Oli punaista ja harmaata jämälankaa joten virkkasin nopeasti tytölle punaiseen mekkoon sopivat tossut jouluksi. Eipähän varpaat jäädy.





perjantai 7. joulukuuta 2012

Villasukat nr. 1 (krokotiilisukat)



Ensimmäiset sukat jotka olen koskaan kutonut. Osasinpas! virkkasin nilkkaan noita suomuja jotta sopivat yhteen muihin lahjoihin jotka poikapuolelleni tein. En siis kutonut kuin kaksi kerrosta joustinneuletta. Nyt on sitten pojalla sukat, pipo ja kaulaliina. Lapasiin ei jäänyt lankaa mutta eivätköhän nämäkin riitä.

Vasen sukka näyttää kuvassa paljon pienemmältä kun oikea mutta on kyllä ihan saman kokoiset ja näköiset.
Sukkaosa tehty mallin mukaan mutta muuten omasta päästä väkerretty..


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lisää krokoilua



Tässä jatkoa poikapuoleni joululahjalle. Pipo siitä sitten tuli. Salakavalasti kokeilin pipoa pojalle (piti silmät kiinni) jo ennen kuin olin virkannut tuon krokotiilin ja ommellut sen päälle niin luojan kiitos pipo oli niin sopiva kun vain voi olla. Ja muuten venyykin jonkun verran että mahtuu hyvin vaikka pää kasvaisi.
Vielä olis tulossa sukat tähän pakettiin. Noita "suomuja" käytän siis niissä. Ensimmäinen kerta kun tulee neulottua sukat. Toinen on valmiina ja toinen vielä vaiheessa. 

Suomujen ohje löytyy edellisestä postauksesta eli täältä.



lauantai 1. joulukuuta 2012

Ohje: krokotiilivirkkaus

Tässäpä olis ohjetta krokotiilivirkkaukseen. Krokotiiliin ohjetta kyseltiin aikaisemmin mutta ajattelin että laitan nyt vain tämän ohjeen ( koska en oikein osaa näitä ohjeita tehdä) niin loput on varmasti kaikkien helppo soveltaa itse.





1. Virkkaa 12 ketjusilmukkaa (kjs). Tee pylvässilmukka (p) neljänteen ketjusilmukkaan. Virkkaa 2kjs ja virkkaa sitten  p edellisestä pylväästä laskien kolmanteen ketjusilmukkaan, virkkaa vielä toinen seuraavaan silmukkaan (edellisen kerroksen). Tee jälleen 2 kjs ja hyppää taas kahden edellisen kerroksen silmukan yli ja virkkaa pylväät kahteen seuraavaan silmukkaan.

2. Jatka virkkaamalla 1kjs. Hyppää ensimmäisen pylväsparin yli ja virkkaa 5p seuraavan pylvään ympärille. Tee 2kjs ja virkaa jälleen 5p vieressä olevan pylvään ympäri.

3. Virkkaa 1kjs ja yhdistä piilosilmukalla (ps) viimeisten pylväiden väliin.

4. Virkkaa 3kjs ja 1p edellisten pylväiden väliin jotta syntyy uusi pylväspari. Tee 2 kjs ja sitten 2p edellisellä kerroksella syntyneen "suomun" väliin. Virkkaa taas 2kjs ja tee sitten 2p suomun reunaan.

5. Virkkaa 3kjs joka toimii ensimmäisenä pylväänä. Virkkaa lisäksi 4p ensimmäisen (edellisen kerroksen) pylvään ympäri. Tee vielä 2kjs ja käännä työ.

6. Virkkaa taas 5p seuraavan pylvään ympäri.

7-8. Virkkaa 1kjs jonka jälkeen 5p toiseksi viimeisen pylvään ympäri. Tee taas 2kjs ja sen jälkeen vielä 5p viimeisen pylvään ympäri.

9-10. Yhdistä ps suomun keskelle ja virkkaa 3kjs ja 1p. Virkkaa taas 2kjs ja sitten 2p edellisten pylväiden väliin. (pylväiden väliin virkatessa virkkaa myös edellisen kerroksen ketjusilmukan läpi. kuva 13). Virkkaa jälleen 2kjs ja sitten 2p seuraavan suomun väliin.

11. Virkkaa 1kjs ja hyppää ensimmäisten pylväiden yli. Virkkaa 5p seuraavan pylvään ympäri, 2kjs ja 5p viereisen pylvään ympäri. Tee 1kjs ja yhdistä ps viimeisten pylväiden välistä.

12-14. Virkkaa 3kjs ja sitten 1p edellisten pylväiden väliin. Virkkaa 2kjs ja sitten 2p suomun väliin ja sitten taas 2kjs jonka jälkeen 2p edellisen kerroksen pylväiden väliin. Jatka kerroksen loppuun.( Kerroksessa yhteensä 5 pylväsparia.)

15. Virkkaa 3kjs ja 4p ensimmäisen pylvään ympäri. 2kjs ja 5p seuraavan pylvään ympäri. Hyppää taas 2p ylitse ja virkkaa 5p seuraavien pylväiden ympäri. Jatka kerroksen loppuun.

Jatka niin pitkään kunnes olet tyytyväinen pituuteen. Leveyteen voi vaikuttaa pylväsparien lisäämisellä tai vähentämisellä.

Toivottavasti ohjeesta on jotain apua. Parannusehdotuksia otetaan vastaan kun vähän arvelluttaa että tajuaako kukaan tästä mitään.

Lapaset

Kokeilinpa virkata lapaset. Ensinnäkään en ole ikinä, koskaan, milloinkaan virkannut enkä edes kutonut lapasia. Enkä kyllä ole mitään kirjovirkkailujakaan harrastanut mutta nyt päätin kokeilla. Tietenkin kaikkea kerralla. Mitään ohjeita en käyttänyt joten en saanut edes identtisiä lapasia aikaan mutta eipä sitä kai kaukaa huomaa.
Kuviot viettävät  vähän sivuille mihin en itse keksinyt ratkaisua. Onko kellään ideoita? Nämä pääsevät krokotiilin seuraksi pukinkonttiin. 
     

tiistai 20. marraskuuta 2012

Sisustusprojekti käyntiin

Tavoitteena on siis päällystää vanhat sohvatyynyt. Ensinnäkin nykyiset värit eivät miellytä silmää yhtään ja ovat jo niin kuluneitakin että ei näytä lainkaan houkuttelevilta. Ompelin vanhasta lakanasta tyynyliinan joka on minulle aivan huikea suoritus! Lanka ei sotkeutunut kertaakaan ja kokokin on juuri sopiva. JES! Nyt siis virkkaan tyynyliinan päälle tulevaa pitsiä.
Tähän ei siis oikeasti olis edes aikaa kun miljoonat joululahjat tekemättä, mutta.. Kun iskee inspiraatio niin motivaatio  kaikkea muuta kohtaan katoaa hups vaan.
Saapi nähdä mitä tästä taas tulee kun ohjeet (kaikkeen paitsi itse pitsiin) on omasta päästä. Ihmeen hyvin sentään hokasin tuon pitsin kun pelkäsin etten siitä ymmärrä mitään.

                                      





maanantai 12. marraskuuta 2012

Krokotiili virkkaus (Crocodile stitch)



No nyt se on valmis! Eli pukinkonttiin menee tämä kaulaliina.
Muutama ilta meni tekiessä ja tänään sain vihdoin otettua siitä kuvat. Idea lähti ihan vaan nimestä Crocodile stitch. Helppo tehdä ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti poikapuolikin tykkää!
Lankana käytin Novitan 7 veljestä. Silmissä käytetty tuntematonta keltaista ja mustaa lankaa.

Malli on oma ja ihan kokeilujen ja erehdysten kanssa toteutettu.




perjantai 9. marraskuuta 2012

Sneak Peek




Tässä tämänhetkinen keskeneräinen joululahja. Ajattelin kyllä vielä toisenkin jutun lahjaan lisätä jos vaan ehdin kun näitä joululahjoja alkaa tässä kerääntymään ja kaikki pitäisi saada valmiiksi.. Katsotaan kuinka käy, onhan tässä vielä 6 viikkoa + 3päivää jäljellä ennenkuin lahjat avataan. Paketissa olisi hyvä olla ainakin muutamaa päivää ennen!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Pöllöilyä osa 2

Noniin, sain tehtyä uuden suojuksen puhelimelle ja pöllöteemalla.
Tämänkertainen onnistuikin sitten paljon paremmin. Nyt käytin myös suht saman paksuisia lankoja joka vaikuttaa tietenkin myös ulkonäköön.
Kokeilin virkata Tunisialaisittain tuota suojuksen takaosaa. Tuli kyllä niin kivan näköistä ja tekeminenkin oli niin helppoa ja hauskaa. Harmi vaan kun eihän sitä oikein näe tuon kaiken pöllöilyn takaa! Täytyykin keksiä joku toinen projekti missä voisi kokeilla tuota tapaa.


Ps. Ostin eilen ystävän vanhan kameran joten toivon mukaan saan tänne jatkossa vähän laadukkaampia kuvia, kun ei enään tarvitse niitä puhelimella ottaa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Pöllöilyä

Tein kokeiluksi puhelimelle talveksi "lämmittimen" kun tuppaa aina pakkasella loppua akku heti. En tiedä toimiiko se nyt oikeasti mutta testataan kun tulee taas pakkasta.

Lopputulos ei ehkä ihan ollutkaan sellainen kun olin ajatellut siispä teen taas uuden hieman eri tekniikalla.
Kuvassa tuo ei ole ihan muodossaan kun ei ole puhelimen päällä mutta kyllä siitä idean näkee. Etupuolta en kuvannut, mutta se on avoin jotta puhelinta voisi käyttää ilman että suojaa poistaa. Seuraavaksi yritän saada etupuolta hieman siistimmäksi mikä varmasti onnistuu paremmin jo sen takia että vaihdoin hiukan ohuenpaan ja sileänpään lankaan.

Lisäilen tänne vielä kuvaa seuraavasta yrityksestäni kunhan saan sen valmiiksi.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Muovipusseista

Ajattelin kokeilla muovipusseista virkkaamista. Tuloksena tällainen roikkuva pussukka johon laitoin vauvan tumppuja ja hattuja. Kovin iso siitä ei tullut ja mietinkin jos tekisin isomman jossakin vaiheessa. Kätevä tuo muovi ulkovaatteille kun saa helpommin kurat putsattua (sitten kun neiti on vähän isompi) kun mitä jos olisin lankaa käyttänyt. Eihän tämäkään nyt mikään sen kummempi taidonnäyte ole mutta osoittautui käteväksi ratkaisuksi kun sai nuo pienet vaatekappaleet muiden ulkovaatteiden viereen.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Pussukka

Jokin aika sitten päätin kokeilla virkata ohuemmalla langalla jota en ollut aikaisemmin tehnyt. En sen kummemmin suunnitellut mitään vaan kokeilinpahan vaan. Ajattelin siinä säilyttää helmikoruni, mutta kokoelmani suurentuikin yllättäen enkä saakaann läheskään kaikkia mahtumaan joten toimettomana tuo tällähetkellä on.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Töpsykät


Sain aiemmin päähäni tehdä tytölle tossut. Todella helppoa ja nopeeta. Tein tossuista vähän reilut jotta menis jalkaan pidemmän aikaa. Pienet kun kasvaa ihan mahottoman nopeesti!
Alunperin tainnut törmätä netissä tämäntyyppisten tossujen ohjeeseen. Tässä oma vähän tuunattu versio
Ajattelin jonkun ohjeenkin tähän väsätä kun ei tosiaan ole yhtään vaikea näitä tehdä!
Töppöset:
1.  Virkkaa n.  10-11 ketjusilmukkaa (riippuen vauvan jalan leveydestä)
ketjusilmukka
2. Vie koukku viimeiseen silmukkaan ja virkkaa niin monta kierrosta kunnes pohja on tarpeeksi pitkä.
3. Virkkaa pohjan ympäri muutama kierros kunnes tossu näyttää jotakuinkin tältä
itsellä riitti 3 kierrosta kun virkkasin tuplalangalla
4. Virkkaa toisesta päästä jalan päällinen. Itsellä meni tähän n. 8 kierrosta.
yhdistä päällisen yläreuna n. puoliväliin toisesta sivusta ja jatka virkkaamista toiselle puolelle ja kiinnitä jalan päällisen toinen reuna. 
tossu, virkkaus, käsityöt

5. Virkkaa tossun takareunan ja päällisen yläreunan ympäri muutama kierros jonka jälkeen yksi kerros pylvässilmukoita niin että yhteen silmukkaan tulee kaksi pylvästä sitten väli ja taas kaksi pylvästä. Virkkaa vielä yksi kerros.
 6. Virkkaa loppuun pitsimäistä röyhelöä esim. ketjusilmukoilla. Itse käytin ketjusilmukoita ja pallosilmukoita (vai mitälie). Ompele tai virkkaa jalan päällinen kiinni reunoihin ja pujottele nauha tossuun

Valmis tossu:
HUOM! itse virkkasin tuplalangalla joka tietenkin vaikuttaa silmukoiden ja kerrosten määrään. Ohuemmalla langalla ja koukulla saa tietenkin tehdä enemmän.

Toivottavasti ohjeista saa jotain selkoa. Termit hakusessa ja kun en itsekkään ohjeita aina oikein ymmärrä niin tosi järkevää lähteä tekemään omia näin lonkalta!